Tuesday, April 16, 2013

Japan day 12

Tänään käytiin ensimmäistä kertaa jokaisen Tokion matkaajan pakkokohteessa, eli Shibuyassa! Tämä on meidän kolmas kerta Tokiossa, mutta vasta nyt onnistuttiin suoriutumaan tuonne. Eipä se tosin ihan maineensa veroiselta vaikuttanut, mutta ehkä siellä olisi pimeällä vähän hienomman näköistä. 

Anyway, oltiin vähän epävarmoja meidän suunnistustaidoista, joten lähdettiin Shibuyaan metrolla.


Metrossa aamuruuhka ei ollut läheskään niin paha kuin junassa. Hyvin tilavaa itse asiassa, varsinkin verrattuna siihen junaan, jolla tultiin illalla takaisin Asakusaan (sekään ei tosin ollut niin täynnä kuin JUMPin keikan jälkeinen).


Yooosh, perillä Shibuyassa. \o/ Ja tässä kuvassa tärkeintä on huomata vasemman reunan tupakkamainos ja -automaatti. Näin suomalaisena tuntuu niin oudolta, kun täällä mainostetaan tupakkaa oikein hienona juttuna, mainoksissa on tyyliin jotain tyylikkäitä länsimaalaisia ja kaikkea mahtavaa. Osakaan verrattuna täällä ei ole näkynyt kovin monia "kaduilla tupakointi kielletty"-sääntöä rikkovia, mutta syynä saattaa hyvinkin olla se, että  täällä ravintoloissa & kahviloissa tunnutaan suosivan tupakoitsijoita paikkamäärien suhteen.
......ei siis sillä että tää varsinaisesti mua kiinnostaisi, kunhan teen havaintoja. :____D



Päädyttiin aamupalalle Excelsior Cafeen, juomina mansikkavalkosuklaalatet.


Ah-niin-upea Shibuya 109. \o/ Ei se edes ollut niin mahtava. Vähän kuin Osakan OPA, mutta länsimaalaisia vaan on enemmän. Oli vaikea jo valita kauppoja, joihin viitsisi mennä sisään (täällä on jossain aika yli-innokkaita myyjiä niin ei kauheasti viitsi mennä kauppaan jonka tyyli ei sovi itselle ollenkaan), saati sitten että oltaisiin ostettu mitään... Eikun hei, ostettiin me sukkia ja sukkahousuja, niitä sai yhdestä kaupasta 3kpl about 1000 jenillä. :D 

Muttajoo, onhan tuolla tosin paljon hienoja vaatteita, mutta ne on vaan niin kalliita. u__u Sitä paitsi osaan jo kokemuksesta olla ostamatta vaatteita, jotka ei näytä hyvältä mun päällä - ja sellaset suloiset ja söpöt ja nätit ja ihanan yksityiskohtaiset kuuluu harmillisen usein tuohon kategoriaan. 



109:ssä kiertelyn jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Harajukua.


Kun Hamamatsussa mentiin tien ali, niin täällä mennäänkin sitten kirjaimellisesti yli. n___n ...tuo oli tosin ainut ylikulku jota käytettiin tänään.


Ja pian oltiinkin jo Takeshita Dorilla. :) Oikeasti tosin tultiin tuonne kadun toisesta päästä.


...eli täältäpäin. Kierreltiin Takeshita Doria ennen myös budjettimatkailijan vaatekaupoissa, eli H&M:ssä ja Forever21:ssa. H&M on aikalailla samanlainen kuin Suomessa (näkyy samoja vaatteita, koot on samat ja löytyy jopa 41-koon kenkiä), mutta koska mun vaatevalikoima täällä tuntuu niin pieneltä, niin oli pakko vähän shoppailla. Rahaa meni vaatteisiin yhteensä tosin vain 3300 jeniä. :')

Katseltiin vähän kuvassakin näkyvää Lotteriaa, joka on siis japanilainen hampurilaispaikka, mutta päädyttiin sitten kuitenkin vähän tutumpaan paikkaan, eli McDonaldsiin. :__D


Teki oikeesti vaan niin paljon mieli hampurilaista, että oli pakko mennä... Sitä paitsi saatiin kaksi teriyaki-ateriaa alle 800 jenillä, kun otin vahingossa S-koon ateriat. XD Kyllä sekin nälän vei, mutta jäi tilaa crepeillekin. :)



Omnomnmnomnm. ♥


Tuosta ostettiin crepet, ja ihan tuota vastapäätä oli toinen crepe-paikka. Ja kulman takana varmaan seuraava. :D Valinnanvaraa siis olisi ollut, mutta aloitettiin nyt noiden kokeilu tuosta Marion Crepesista.



Ehkä söpö, ehkä ei. Siis tuo mies.


Takeshita Dorilla kiertelyn jälkeen lähdettiin takaisin meidän hostellille ihanan täydellä ruuhka-junalla.


Yritettiin uudestaan kävelemistä Uenon asemalta, ja tällä kertaa jopa päädyttiin oikeaan paikkaan. Kävelyseurana oli lauma salarymaneja.



Illallista/iltapalaa.


Hostellin/ryokanin käytävää. Meidän huoneen ovi on erivärinen kuin muut, niin päättelin siitä että se on oikeasti tarkoitettu varastoksi, joksi se kokonsa puolesta sopisi varsin mainiosti. :D Ja täällä on vissiin hometta ainakin kylppärissä... Eihän me ollakaan täällä kuin valtaosa meidän matkasta. :)))


Onneksi katolla on tilaa ja raikasta ilmaa. Käytiin tuolla pesemässä pyykkiä, ja kun käytiin vaihtamassa toinen koneellinen kuivausrumpuun, niin tuolla penkillä oli joku soittamassa kitaraa ja laulamassa. *-*


Rähjäinen Kaunis Asakusa.


Pesukone ja kuivausrumpu. Pesukoneeseen on liimattu lappu, jossa lukee että se pesee n. tunnin, seinässä olevassa lapussa lukee 45min ja itse pesukone näyttää pesun aloitettuaan 30 minuuttia (mutta sen minuutit on näemmä pidempiä kuin kellon). Yesh, melkein tietää milloin pitäisi tulla katsomaan onko pyykit peseytyneet. :D 

2 comments:

Äpy said...

Jiiihuuu, täälläkin saa sitten ihan vapaasti pestä pyykkiä vaikka joka päivä! Tosin katolla ei ole ketään soittamassa kitaraa...

Sari said...

miä voin tulla soittamaa kitaraa :3 teijän katolle XD hyvä diili