Friday, April 19, 2013

Japan day 15: Takao-vuori

Tänään otettiin vähän lomaa kaupungin kiireestä ja lähdettiin Takao-vuorelle. 


Ennen lähtöä käytiin tietenkin ensin aamupalalla, Mister Donutissa tällä kertaa. En ole vieläkään kertaakaan syönyt tyyliin mitään suklaapäällysteisiä tai vastaavia donitseja tuolla, kun nuo ihan perussokeripäällystys-jututkin on niin älyttömän hyviä. *~* 


Tällainen ihana jättiläispää löytyy erään rakennuksen katolta meidän päivittäisen kävelyreitin varrelta.


Musta alkaa tuntua siltä, että Yamanote linen junat on aina täynnä tai lähestulkoon täynnä... Tuo oli vielä sellainen juna, joka joutui jostain syystä (en saanut selvää miksi) pysähtymään Ikebukuroon, ja sitten kaikki siirtyi siellä jonottamaan seuraavaan Yamanote-linjan junaan - johon me jätettiin suosiolla menemättä, ja jäätiin odottamaan seuraavaa. 


Takaosanguchille menevä Keio-linjan juna oli huomattavasti tyhjempi. Tehtiin kuten viime vuonna Naraan mennessä, ja päätettiin kulkea koko matka paikallisjunalla. Ei ehkä ihan paras päätös, koska Takaosanguchi oli 53. asema. :___D Nojaa, junassa istuminen on kyllä kivaa että ei sinänsä mitään. Takaisin päin tultiin expressillä, ja aikaa meni varmaan yli puolet vähemmän.


Pitkän junamatkan jälkeen saavuttiin vihdoin Takaosanguchille, wohoo~ \o/


Valittiin reitti numero 1, koska se ei vaikuttanut rankalta eikä myöskään turhan pitkältä. Ja ihmismäärästä päätellen se olikin sitten se suosituin reitti. :D


Joku random iso joukko lähti asemalta samaa reittiä juuri ennen meitä, eikä haluttu lähteä ohittamaan niitä, niin hidasteltiin sitten jonkin aikaa niiden takana. Jossain vaiheessa ne piti juomataukoa, ja nuo taaimmaiset tytöt huuteli meille helouta kun mentiin ohi... Sitä ei olekaan niin paljon kuulunut Tokio-visiitin aikana. :D Vastaantulevilta pikkulapsilta saatiin kuulla myös useampi versio "hello"-sanasta, kaikkea aina perus-haroo:sta halooseen.


Oltiin asemalla vasta puolenpäivän maissa, niin ylöspäin ei ennä mennyt kovin paljon ihmisiä meidän lisäksi. Alaspäin tuli sitten senkin edestä ihmisiä, hirveästi koululaisryhmiä ja pikkulapsia ja ties mitä. :D


Puu.


Tuosta metsästä tuli välillä mieleen joku suomalainen hakkuualue... Erona tosin se, että Suomessa ne on nätimpiä. ♥ ...joo anteeksi, mulla on ikävä Suomea. ;_;



Vuorelta laskeutuvia ihmisiä. Oli vähän awkwardia kävellä varsinkin noita poikajoukkoja vastaan välillä, kun ne meni aina niin hiljasiksi. Luulin että täällä piti vuorelle noustessa tervehtiä vastaantulijoita, mutta se ei näemmä päde gaijinien kohdalla. Ei sillä että haittaisi tosin. XD



Sää ei ollut mikään paras mahdollinen: oli niin pilvistä ettei varsinkaan kuvissa näy maisemat kunnolla. D: Lisäksi vuoren laella tuli kylmä, vaikka kiivetessä monilla oli vaan t-paidat päällä.



Ollaan taidettu tehdä meidän ennätys bentoboksien syömisessä tällä matkalla... Noi on vaan niin halpoja (riippuu tosin mistä/mitä ostaa), useimmiten hyvänmakusia ja käteviä ottaa mukaan. :') Mun tämänkertainen bento näyttää ehkä aika simppeliltä, mutta se oli itse asiassa yksi parhaita mitä oon täällä syönyt. Tuo oikean alakulman tulinen juttu oli ihana, tuli ihan mieleen Yangnyeomtongdak - joka on siis tulista & valkosipulista korealaista kanaa, jota ollaan tehty kotona monta kertaa.
Ah, nyt tekee mieli mennä Shin-Okubon korealaiseen kaupunginosaan syömään jotain korealaista. *-*


Eväiden syönnin jälkeen jatkettiin vielä ylemmäs kohti jotain temppeliä.



Patsaitaaa.





On sinänsä mielenkiintoista, miten paljon tuolla vuorellakin ihmisten vaatetus vaihteli. Esimerkiksi näillä oli ihan kunnon urheilutrikoot (japanilaiseen tapaan toki shortsit päällä), lenkkarit ja tuulitakit, kun taas osalla oli korkkareita ja hameita. 


Ja tässä ollaankin jo matkalla alas. Matkaan piti mennä 90min, mutta meillä meni ehkä 25. :___D Alamäkeen kävely on niin vaikeaa, että oli pakko vähän juoksennella ja hypellä.


Vuoren juurella oleva kaupunki näytti sen verran tylsältä, että lähdettiin heti ensimmäisellä junalla kohti Shinjukua.


...ja tietenkin kyseinen juna oli taas paikallisjuna. :__D Meinattiin ensin, että mentäisiin tuolla junalla koko matka, mutta sitten eräs yli-innokas vanha mies sai meidät vaihtamaan junaa. Okei, ihan hauska heppu se oli, vaikka luulikin meitä ensin venäläisiksi, mutta sen puheesta oli tosi vaikea saada selvää joka vaikeutti myös vastailua +++ sekin suositteli että kannattaa vaihtaa expressiin jos ollaan menossa Shinjukuun, joten hyvästeltiin se ja asteltiin toiselle puolelle raidetta toiseen junaan. :D

Meitä väsytti, mutta ei viitsitty lähteä hostellille, vaan lähdettiin sen sijaan Shibuyaan.


Jossa riitti ihmisiä. As always.
Tuohon aikaan oli vähän vaikea löytää kahvilaa, jossa olisi tilaa, mutta päädyttiin ihmeellisesti kuitenkin lopulta Starbucksiin. Oltaisiin haluttu jonnekin vähän erikoisempaan, mutta ei oikein löydetty muita kuin Starbuckseja, Doutoreita ja Excelsior caffeja... Anyway, päivälliseksi syötiin tänään suklaakeksi-juustokakkupalat ja kaakaot. Hyyyvin ravitsevaa ja terveellistä. XD Onneksi meillä oli iltapalaksi hedelmäpaloja (...ja pizzasipsejä).


EXILE-rekka!! Harmi kun ei kulje mitään NEWS- tai Kisumai-rekkoja tai vastaavia nyt, olisi hauska törmätä sellaiseen.


Jälleen kaunista maisemaa meidän vakiokävelyreitiltä Uenon asemalta hostellille. Japanissa on aina niin siistiä ja kaunista. n___n

No comments: