Saturday, April 27, 2013

Japan day 22-23

Tällä kertaa kirjoittelen siis tästä päivästä ja eilisestä. :)

Eilen oli meidän viimeinen Tokio-päivä, joka olisi tietenkin pitänyt käyttää oikein hyödyllisesti juosten kiireellä  kaikki mahdolliset jäljelle jääneet kohteet läpi, mutta me ei tehty juuri mitään erikoisempaa. :D Ei sen sky tree-ueno-odaiba -päivän jälkeen jaksanut. Sitä paitsi muutenkin olin ainakin itse jo niin kyllästynyt Tokioon, että ei tehnyt hirveästi mieli enää kierrellä. u__u


Aamupalaksi tapioca-juomaa (mun banaani-tapioca ei tosin näy kuvassa) ja french toastit, jotka tosin lensi roskiin ensimmäisen suupalan jälkeen. Tollaseen ei oikeasti vaan yhtään sovi sellanen sipulinen kastike, yh.


Hyödynnettiin vielä Toukaisoun pesukonetta ja pestiin pari koneellista pyykkiä. Ja hilluttiin katolla. :3


Sitten suunnattiin Harajukuun, kuten edellisen merkinnän lopussa sanoinkin. Otettiin ensin crepet Angels Heartista ja suunnattiin sitten "jälkiruoalle" meidän vakiopaikkaan, eli Solare Cafeen.


Juustopullaleivät ja marjateetä. n__n


Harajukussa kiertelyn jälkeen lähdettiin kävellen Shibuyaan.



...ei tosin keksitty Shibuyassa mitään tekemistä, joten oikeastaan vain käveltiin siitä läpi asemalle. :__D Käytiin matkalla vain jonkun tavaratalon alakerroksessa katsomassa herkkuosasto läpi. Niin ja erehdyttiin myös pysähtymään puoleksi minuutiksi, jonka aikana pari scouttaajaa ehti käydä kysymässä ne peruskysymykset eli mistä ollaan ja asutaanko Japanissa - ja koska kielteinen vastaus jälkimmäiseen sai ne häipymään pahoitellen häiritsemistä, ne olisi ilmeisesti taas vaihteeksi tarjonneet jotain kunnollisempaa työtä. Wohoo.

Shibuyasta lähdettiin takaisin Uenoon. Meinattiin ensin kierrellä Uenon aseman lähistöllä, mutta ei sitten jaksettukaan, vaan lähdettiin kohti Asakusaa.


Ja jo toista kertaa tällä matkalla mentiin Gustoon syömään.


...tilattiin samat annoksetkin kuin viimeksi, eli juustolla täytetyt hambaagut. XD Toi on oikeesti tosi hyvää, ja itse asiassa ton paikan suosituimpia annoksia. Todellinen syy Gustoon tulemiseen tällä kertaa oli tosin nomihoudai (= juo niin paljon kuin haluat 200 jenillä) ja se, että toisin kuin esim. nuudelipaikoissa, tuolla voi jumittaa niin kauan kuin mieli tekee. Tuolla oli muuten yhtä ihanaa lämmintä vanilja-juomaa, maistui ihan joltain pannacotalta ennen hyydyttämistä. ;-;♥ 


Meidän hotelli. ♥ ...olisikin.


Julma todellisuus.

Ja nyt siirrytäänkin tähän päivään ! Herättiin aikaisin aamulla ja lähdettiin kohti Osakaa. Meinattiin ensin mennä metrolla Nihonbashiin ja kävellä sieltä Tokion asemalle, mutta jäätiinkin metrosta Uenossa ja mentiin loppumatka Yamanotella. Onneksi ei ollut arkipäivä, muuten tuohon aikaan (vähän klo 8 jälkeen) olisi varmaan ollut tosi täyttä... Nyt mahduttiin hyvin matkalaukkuinemme sisään, joskin istumaan pääsystä ei ollut toivoakaan.

Tokion asemalla todettiin, että ehdittäisiin vielä 8:56 kodamaan (oltiin suunniteltu menevämme 9:56 junalla ja mentiin shinkansen-porteista 8:23... ehem ainakin oltiin ajoissa), joten ostettiin nopeasti bentot ja suunnattiin raiteelle odottamaan. 


Ollaan syöty tällaiset bentot aikaisemminkin, mutta ne oli niin hyviä että piti ostaa taas samanlaiset. Rakastan noita munakasrullia. ♥


Hamamatsun asema, ah muistoja. ♥XD

Oltaisiin muuten vissiin päästy meidän lipuilla halutessamme myös Nozomilla (jolla menee 2,5h Shin-Osakaan), mutta käytettiin kuitenkin taas Kodamaa (jolla menee 4h)... Ilmeisesti tykätään junassa istumisesta.
Niin ja muuten uutisissa puhuttiin äsken jotain siitä, että junat olisi olleet tänään tosi täynnä (koska golden week eli näiden kansainvälinen lomaviikko alkoi), että joissain 140% ei-varaus-paikoista oli täynnä ja muuta vastaavaa. ...ei meidän Kodama vaan ollut yhtään täynnä. :___D Voi tietenkin johtua siitä, että lähdettiin niin aikaisin, mutta toisaalta musta tuntuu myös, ettei moni välttämättä mene hitaalla junalla, jos nopeampi maksaa saman verran (tosin kodama tietty pysähtyy myös useammilla asemilla).

Muttajuu, Shin-Osakassa hypättiin metroon ja jäätiin Shinsaibashissa pois. Käveltiin hyyvin hitaasti hidastellen kohti meidän hotellia, ja oltiin kaikkien pysähtelyiden ja "hidastetaan vähän että noi valot ehtii vaihtua punaisiksi"-juttujen ansiosta hotellilla vain ~10min etuajassa. :D Täällä ollaan tosi tarkkoja check in-aikojen suhteen, koska aulassa oli muitakin jonottamassa ja vasta tasan 14:00 sieltä sanottiin, että nyt saa tulla kirjautumaan sisään. Ja ne työntekijät siinä tiskillä puhui niin hyvää englantia, ettei edes tehnyt mieli sanoa että ymmärtäisin japaniakin. :')



Meidän huone on jotain niin täydellistä Toukaisouhun verrattuna. ♥ Leveät sängyt (ei narisevaa ja kovaa kerrossänkyä jossa kääntyilemällä herättää toisen), ikkuna josta näkee läpi (toisen talon seinä on tosin maiseman tiellä), pieni mutta edelliseen verrattuna iso kylppäri, kokovartalopeili (meidän 100 jenin peilille ei siis ole käyttöä), isohko telkkari (joka ei tilttaile kuten toukaisoun), jääkaappi, vedenkeitin (ei termoskannua joka vaihdetaan päivittäin), enemmän kuin kaksi pistorasiaa, tuoli ja pöytä... 
Ainoa huono puoli on se, että ollaan täällä vain yksi yö. D':

Muttajoo, nopean huoneeseen tutustumisen jälkeen lähdettiin Osakajokoueniin (jälleen kerran, mutta sielläkin on vaan jotenkin kivaa ja rentoa ja mukavaa).


Katsoin shinkansenissa kartasta, että sinne puistoon olisi hotellilta suht lyhyt matka, joten päätettiin kävellä. Tiedettiin että meidän pitää mennä tuon tien suuntaan eteenpäin ja jonkin verran vasemmalle, muuta ei. :D



Tästä kadusta tuli häiritsevän paljon mieleen Asakusa... Silleen "hei juurihan me lähdettiin sieltä Tokiosta, miksi tää katu on täällä". :___D





Käveltiin random katuja eteenpäin ja lopulta löydettiin kyltti, jossa luki että Osakajon puistoon on 800 metriä ja saatiin samalla tietää olevamme menossa oikeaan suuntaan. Ja pian oltiinkin jo puiston reunassa. :')


Paljon turisteja. Joita mekin periaatteessa ollaan...


...me vaan ollaan ruokaturisteja. :') Takoyaki on niin hyvää. ♥ Otettiin tuon jälkeen vielä automaatista Häägen Dazsin jäätelöpurkit.


Tuolla oli kauheasti ihmisiä kuvailemassa jotain. En tiedä mitä, mutta ne oli hyvä kuvauskohde meille. :D


Shoppailtiin vähän JR-Namban Lifessa ja käveltiin sen jälkeen Shinsaibashi-sujin kautta hotellille.



Jouluvalot. ♥


Ja tässä vielä meidän hotellin sisäänkäynti. Nimi on Chisun Hotel Shinsaibashi, ja yövyttäisiin täällä mielellään pidempäänkin jos yksi yö vaan ei maksaisi niin paljon... Noin 100€ ei ole oikein sopiva hinta meidän budjetille. Vähän rasittava ajatus, että pitää huomenna raahata nuo matkalaukut Dobutsuenmaeen, mutta toisaalta päästään onneksi menemään koko matka metrolla (jossa ei muuten tunnuta harrastavan liukuportaita ja hissejä niin paljon kuin juna-asemilla, mutta vahvistuupahan käsilihakset matkalaukkuja kantaessa).

Jostain syystä Osakaan tuleminen oli tosi piristävää, ei ole ollenkaan niin väsynyt olokaan enää. :') Toki kotiin lähtöä odottaa edelleen vähän, kun täällä on kumminkin oltu jo melko kauan, mutta toisaalta olen iloinen, että kumminkin lähdetään vasta tiistaina. Vielä on paljon ruokaa ja herkkuja syötävänä. ♥ Ja vaikka täällä saa länsimaalaisena vähän enemmän huomiota kuin Tokiossa, niin täällä se on onneksi yleisesti ottaen positiivisempaa, huudellaan haroota ja sanotaan nätiksi (vaikkei ihan pitäisikään paikkaansa hoh) sun muuta. Ja tämä nyt ei varsinaisesti liity Osakaan sinänsä, mutta junassakin oli tänään yksi huvittava ja sulonen lapsi, joka tuijotteli ja hymyili ja yritti tallustella meidän luokse ja sitten sen iskä vaan naureskeli siinä silleen "taidat tykätä tosta gaijinista". :'3 Aa niin ja Osakajon puistoon kävellessä nähtiin sellanen hilpeä nuori mies, joka lauloi kovaan ääneen kävellessään. :D

No comments: