Sunday, April 7, 2013

Japan day 3

Heips taas! :)

Tänään oli edelleen vähän huonohko sää, joten kierreltiin aikalailla koko päivä sisätiloissa kaupungilla. Ei satanut, mutta tuuli ja oli kylmä. T.T Eilen tuskailin sitä että oli kuuma kun laitoin päälle trenssitakin ja farkut, nyt sitten olin shortseissa ja neuleessa ja oli kylmä... Juu olen erittäin hyvä valitsemaan säähän sopivia vaatteita. XD


Tajuttiin vihdoinkin miten meidän hotellihuoneen ikkuna avataan ja päästiin siten vähän katsomaan millainen sää ulkona on. Ja jes, toisen talon seinähän siinä oli edessä. :__D


Minä meidän hotellin edessä. Tuo sateenvarjo meni muuten roskiin yhdessä kohtaa, kun en jaksanut enää kantaa sitä...  Onneksi se maksoi vain 200 jeniä. :D


 Tajuttiin että Taishon asemalle olisi lyhyempi matka kuin JR-Nambaan + sieltä pääsee halvemmalla Loop linelle, joten tallusteltiin sinne ja nähtiin samalla Osaka Dome.




Hah olisin niin halunnut mennä tuolla junalla. :___D Se oli vieläpä loop linen juna, mutta ikävä kyllä oltiin aina menossa eri suuntaan kuin minne tuo oli menossa (ei sillä tosin sinänsä ole merkitystä koska ympyräähän toi menee muttajoo).


Osakan aseman lähistöllä~ Oon äärimmäisen huono suunnistamaan asemilla, tuollakin kesti ikuisuus ennen kuin edes tajusin mistä meidän pitää mennä ulos. :D


Ja kohteena HEP Five !

...jossa heti sisään astuttuamme meille tuli juttelemaan sellanen mukava gyaru-o. :') Mun japanin kielen taito oli vähän niin ja näin, en kuullut puoliakaan mitä se sanoi enkä muistanut ikinä mitään sanoja mitä olisin tarvinut, mutta onnistuttiin silti jutustelemaan niin kauan että se taisi myöhästyä töistä. :__D En tajua mikä siinä on kun tyyliin telkkaria kattoessa ymmärrän hyvin mitä siellä puhutaan mutta oikeissa tilanteissa se on niiiin vaikeaa. T.T



Pyörän parkkeerauskielto-kyltti ja pyörä.



Shiko osaa aina asetella kuviin tällasia kivoja yksityiskohtia. Kuten vanhoja ukkoja. n__n
Ja hei niin tosiaan, pitää nyt mainitakin että Shiko on meidän kameravastaava ja kuvista about 99% on siis Shikon ottamia! ♥



Käytiin Osakan aseman näköalapaikoilla. Tuolla _tuuli. Painosanalla. :DD


Ruokaa, en muista missä, mutta ei siis syöty tuolla. :D


Sen sijaan käytiin randomisti udonilla Tennojin asemalla. Kierreltiin tosi kauan ties missä ruokapaikkaa etsien, mutta kaikkialla oli kauhean pitkät jonot... Ei ihme sinänsä kun on sunnuntai, mutta ei jaksettu jäädä jonottamaan minnekään, vaan etsittiin tyhjempi paikka. Lounasaika taisi tosin olla jo aikoja sitten ohi siinä vaiheessa kun lopulta päästiin syömään. :''D


Ja taas joku väsyneen ja epämääräisen näköinen hihhuli.


Otettiin molemmat listan ensimmäinen annos eli kitsuneudonia. ♥


Tennojin aseman lähistöllä oli edelleen samat tietyöt menossa kuin viime vuonnakin. XD Sanoin tuulesta jo aiemmin, mutta tuolla ylhäällä kävellessä tuli välillä sellasia tuulenpuskia että ei oikeasti meinannut pysyä pystyssä. :o Onneksi nuo aidat on olemassa.



Käytiin vielä JR-Namban asemalla ostamassa iltaruokaa, kun ei enää jaksettu kierrellä kaupungilla. Tuoretta sushia ja hedelmiä. Mukana ei tullut syömäpuikkoja (olisi tosin ehkä saanut jos olisi tajunnut pyytää), joten käytiin ostamassa Lawsonista sellainen 20:n puikkojen pakkaus - joka muuten maksoi vain jotain 150 jeniä. :)


Ja loppuun taas jotain päivän ostoksia.

Minulla ei sinänsä ole mitään sadetta ja tuulta vastaan, onhan se kiva kokea sellaistakin säätä täälläkin, mutta olen silti iloinen että huomiseksi on luvattu parempaa säätä. :D Aloitetaan luultavasti meidän kaupungin ulkopuolinen matkailu huomenna, kun mennään ehkä Naraan tai Minooseen. Kaupungilla on kyllä kiva pyöriä mutta siihenkin kyllästyy - varsinkin kun ei ole mitenkään ylettömästi rahaa käytettävänä.

No comments: