Friday, April 4, 2014

Japan day 2

Helloes taas täältä Ikebukurosta. n__n

Jokapäiväisten päivitysten sarja jatkuu vielä ainakin tämän merkinnän ajan, koska mun kuvaustahdilla en saisi tehtyä yhtään järkevän mittaista merkintää useammasta päivästä. Olen onnistunut ottaman reilut 200 kuvaa kahdesta päivästä, vaikka eilen en ottanut kuin vajaat parikymmentä. :D Suurimpana syynä tähän on varmasti se, että tänään oli ihan superhyvä sää: aurinkoista melkein koko päivän, vasta illalla pilvistyi ja satelikin vähän (sopivasti juuri silloin kun oltiin hotellilla käväisemässä eli ei jouduttu sateenvarjoilemaan tänään ollenkaan), mutta muuten oli ihan kesäsää. Mulla ja Sinillä oli lähtiessä nahkatakit, mutta ei niitä kovin kauaa pystynyt pitämään päällä.


Ensin tärkein eli minä. :)))) No ei, mutta näättepähän että oon itsekin mukana matkalla. Näyn kuvissa oletettavasti vain Sarin kameralla jos selfieitä ei lasketa.


Sarista ja Sinistä sen sijaan löytyy vähän enemmän kuvia munkin kamerasta. Taustalla näkyy meidän hotelli, tosin meidän huone on vastakkaisessa rakennuksessa (ja alakerrassa on 24h auki oleva kahvila, jonka äänet ei tosin onneksi kuulu meidän 6.kerroksen huoneeseen asti).


Lähdettiin aamulla liikkeelle suuntana Harajuku ja Yoyogi kouen, mutta mentiin ensin aamupalalle Starbucksiin. ♥


Mun aamupala = sitruunavanilja-latte ja juustokakkua. Ravintoarvot kohdallaan ja näin. :) Toi mukin "thank you" on ihana, kun toi lopun hymiö yhdistyy niin sulosesti siihen tekstiin ja aws~ ...ja se juomientekijäpoika itsessään ei siis liity mitenkään tähän käsialan ihailuun, mitä nyt se oli aika komistus ja sen hymy oli superihana ja silleen. :___D Se kassatyyppikin oli kiva, kun se siirsi meille tuolin toisesta pöydästä, koska siellä oli vaan kahden hengen pöytiä vapaana ja oli muutenkin superystävällinen. Eikä sekään pahannäkönen ollu.


Starbucksiin jälkeen suunnattiin suunnitelmien mukaisesti Harajukuun. Shoppailtiin Daisossa ja ostettiin mm. peili (joka makso alle euron koska daiso = ♥), syystä että tän huoneen ainoot pistorasiat on liian kaukana vessasta ja eteisen peilistä. Daison jälkeen kierreltiin Takeshita Doorilla ja käväistiin lopuksi Forever 21:ssa, jossa onnistuin tuhlaamaan vain about 2500 jeniä. \o/ Ajattelin etten ostaisi vaatteita, mutta perustelen tän nyt puoliksi sillä, että jouduin ostamaan neuleen, koska vaihdoin idioottimaisesti viime hetkellä mun lentopäivän vaatteet ja jätin yhden valkosen neuleen kokonaan kotiin... Toisaalta se olis kyllä menny niin nuhjuseksi lennolla, etten olis voinut käyttää sitä (pesukoneet on keksitty tosin), mutta oishan sen nyt laukkuun voinu heittää. D:


Seuraava kohde oli Yoyogi kouen, suomalaisittain Yoyogi-puisto.


Kuvailua kolmen hengen voimin. Sinillä on vaan kännykkäkamera tosin, mutta kamerahan sekin on.


Shikon kanssa tuolla ollessa suunnattiin ensin temppelille, meillä taas ykköskohde oli juoma-automaattilauma. :D


...ja sitten se temppeli. Samalta näytti kuin viimeksikin. XD


Toi poliisi tuli häätämään meidät kun nää häpäisi temppelialueen juomatölkeillään. ...no joo, oikeesti se vaan käveli ohi. XD


Sakuraaaaaa. ♥ Täällä puistossa kirsikankukkia ei kyllä kauheasti näkynyt enää, tän puiston puut kukkii nimittäin aika aikaisin. Eikä tuolla niitä mitenkään kasoittain ole muutenkaan.





Ei sinänsä niin kauheasti haitannut, että kukat oli jo lähestulkoon pudonneet, koska noi terälehdet näytti tosi näteiltä tuolla vedessä (ja maassa myös, mutta en viitsi ihan kaikkia kuvia postata).


Saatiin kokea luonnon oma eläintarha (ei me mitään uenon eläintarhoja tarvita sini!) pikkujoen äärellä, mutta se vesi oli niin sameaa ettei kilppareista ja magikarpista saanut kovin hyviä kuvia. Tää korppi/mikälie sen sijaan poseerasi oikein mukavasti kameralle. :D Kyltissä lukee muuten perusjapanilaiseen tapaan, ettei tuonne saa mennä koska se on vaarallista. Ne kilpparit oli aika verenhimoisen näkösiä että sinänsä ymmärrän kyllä.


Poistuttiin puistosta vaihteeksi (siis mulle vaihteeksi) Yoyogiin päin, ja käveltiin tällaista kivaa kapeaa katua asemalle. En ole ikinä ennen käynyt ko. kaupunginosassa puistoa lukuunottamatta, mutta suunnistus onnistui suorastaan ihmeellisen hyvin: löydettiin heti asemalle osoittava kyltti.


Juna-asema. ♥ Lähdettiin takaisin meidän Ikebukuroon, koska oltiin onnistuttu jotenkin ihan huomaamatta kiertelemään jo melkein 5 tuntia.


Ennen hotellille paluuta käväistiin Gustossa. ♥ In case joku ei tiedä, niin kyseessä on siis family restaurant -ketju, josta saa vähän kaikenlaista ruokaa pastoista ja pizzoista perinteisempiin japanilaisiin annoksiin jokaiselle jotakin -tyyliin (esimerkkinä vaikka se, että sini tilasi tonnikalasashimitatakia riisin päällä, mä taas yllä näkyvän juustolla täytetyn hamppipihvin lisukkeineen). Lisäksi siellä on about 300 jeniä maksava nomihoudai = juo niin paljon kuin haluat, ja valikoimasta löytyy kaikkea niin kahveja, limsoja kuin mehujakin. Plusplus tykkään siitä tarjoilijan kutsumis -napista, mukavan vaivatonta kun ei tarvi huudella mitään. :D

Guston jälkeen käväistiin hotellilla, jonka jälkeen suunnattiin Ikebukuron aseman itäpuolelle. Löydettiin suht vaivattomasti reitti junaraiteiden ali ja lähdettiin kohti Sunshine City-kauppakeskusta. Meidän oli tarkoitus mennä käväisemään sen läheisessä supermarketissa (en tiedä tältä seudulta yhtään lähempänä olevia XD), mutta käveltiin nopeasti vähän Sunshine Cityssäkin ennen sitä. Ja en edelleenkään tajua miten, mutta mentiin vahingossa ulos sellaisista ovista, että se supermarket oli suoraan meidän edessä. :___D Ihmeen hyvää tuuria meillä näemmä.

Tää onni tosin vähän väheni siinä vaiheessa kuin käveltiin hotellille takaisin päin. Ei eksytty tai mitään, mutta saatiin kokea länsimaalaisuuden varjopuoli vastapainona kaikille utsukushii-, kirei-, beauty- ja kawaii-huudoille, nimittäin törkeyksiä huuteleva vanha elämäänsä kyllästynyt ukko. Se oli vielä ihanasti siinä alikulkutunnelin suulla silleen, ettei pystytty väistämään sitä kovin kaukaa. Se huuteli kyllä muillekin, mutta kun me mentiin ohi niin se muuttu vielä tuplasti törkeemmäksi ja tais jopa sylkästä Sarin päälle + lähti meidän perään, mutta käveltiin niin kovaa ettei se jaksanu seurata meitä edes tunnelin puoliväliin asti.
Että joo, niiice.


Loppuun vielä päivän ostoksia: Daison halpistavaraa, Forever 21:n shortsit, aurinkovoide ja ripsikiharrin. Ripsikiharrin oli niiin heräteostos kuin vaan mahdollista: Sari vaan selitti niistä jotain ja mä olin silleen, wou pitääkin ostaa, koska aattelin että tolla sais nätimmät ripset kuin ripsenkääntimellä. Vielä kun paristonkin sais hankittua niin voisi kokeillakin. XD

Huomenna mennään varmaan katsomaan hanamia jonnekin, ei aavistustakaan minne vielä. Kenties Uenoon ja Sumidagawalle, tai sitten Shinjukun puistoon... Nakamegurossa on sunnuntaina hanami-festivaali, että sillon vois ehkä käväistä siellä. Mutjoo, mitäs sitä turhia liikaa suunnittelemaan etukäteen. :')

No comments: