Thursday, April 3, 2014

Japan day 1

Huomatkaa ajan kanssa mietitty omaperäinen otsikko! n___n

Kuten merkinnän otsikosta voi päätellä, päästiin Japaniin asti eikä mitään niin katastrofaalista ole vielä päässyt tapahtumaan, etten pääsisi päivittämään blogia. Itse asiassa meillä on ollut suht hyvää tuuria, vaikka lento olikin jälleen kerran mukavasti myöhässä.

Pitkästä odottelusta lentokentällä saadaan tosin syyttää vaan itsejämme, kun lähdettiin ajamaan kentälle jo klo 11 maissa. Toisin sanottuna oltiin kentällä jo joskus yhden paikkeilla, jesss. :D Ei meillä tosin mitenkään järkyttävän tylsää tullut kentällä, kun kierreltiin ja nautittiin terveellistä lounasta parissakin paikassa.


...kuten jäätelöä. Näitä syötiin jo ennen baggage droppia, kun ei tiedetty voiko laukut edes jättää ihan niin paljon etuajassa. Otin vaan yhden pallon, mutta se oli ihan samankokoinen kuin Sarin kahden pallon annos. :__D Plus toi kermavaahtotorni = ♥


Turva- ja passintarkastuksen jälkeen käytiin vielä Starbucksissa.


...ja pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen päädyttiin istumaan portille, jossa vietettiinkin sitten loppuaika. Lento lähti Finnairin tavalliseen tapaan myöhässä, reilun tunnin tällä kertaa. Jossain vaiheessa olin kuulevinani jotain catering-ongelmista, mutta en sitten tiedä. Ei ollut kovin hyvää ruokaa tällä kertaa (jos ei lasketa häägen-dazsin jätskipurkkeja ♥), ei sillä että ikinä olisi, mutta yleensä mulle maistuu lentokoneessa mikä vaan... Ehkä johtu tosta jätskistä ja frappuccinosta. XD

Ai niin, ja pakko nyt mainita tääkin, että istuin ensimmäistä kertaa yksin. \o/ Aiivan loistava ja upea saavutus eikös. Halusin istua Sarin ja Sinin kanssa samassa rivissä, niin menin sitten siihen neljän paikan rivin reunaan. Mun vieressä istui joku nuorehko japsijäppinen, joka mm. muistutti mua siitä, että nuudeleihin pitää kaataa se random soijajutska, kun meinasin unohtaa koko jutun. :__D Ja se sano aina niin sulosen awkwardilla engrishillä "sorry", kun se halus lähteä jonnekin, etten sitten millään kehdannut mainita sille, että osaisin japaniakin. Tai siis, eihän sillä muuten väliä, mutta se vaikutti siltä että se olis varmaan ollut ihan innokas juttelemaan jos olis tiennyt että osaan japania. 
Ja en tajua miksi, mutta lento tuntui menevän jotenkin paljon nopeemmin kun normaalisti. En sitten tiedä onko syynä Verkottunut ihmiskunta (...ei), Hobitti kakkonen jonka jostain syystä katsoin kokonaan vaikka lentokonelaatu ei ollut sille ollenkaan hyväksi, vaiko sitten se, että myötätuulen vuoksi lento oli vähän lyhyempi kuin normaalisti. 


Ja tässä kuvassa ollaankin jo Japanissa, Keisein junassa matkalta Naritalta Nipporiin (josta jatkettiin Yamanotella Ikebukuroon). n__n Onnistuttiin muhimaan siellä kentällä aika kauan mm. jonottamassa ja uudelleenkirjoittamassa lyijykynällä täyttämiämme maahantulolappusia. Se sormipainelu-juttu oli onneksi erilainen kuin Kansain kentällä (tai sitten se on uudistunut), eikä mulle tarvinut tällä kertaa näyttää kirjaimellisesti kädestä pitäen mitä mun oikein pitää tehdä. :D

Anyways, lopulta lähdettiin Nipporiin päin 11:30 junalla - ei ihan niin aikaisin kuin olisi voinut päätellä lennon alkuperäisen saapumisajan (8:55) perusteella.

Yleinen jumitus ja lennon myöhässä oleminen oli molemmat lopulta oikeastaan hyviä asioita, koska tultiin sen verran myöhässä hotellille, että saatiin tehtyä check-in heti. n__n Tultiin kyllä paikalle reilusti ennen kolmea, mutta koska oltiin niin säälittävän näköisiä ja läpimärkiä, staffilaiset soitti siivoojalle ja päästiinkin huoneeseen jo saman tien. ♥ Jouduttiin tosin kävelemään vielä kerran sateen läpi, koska meidän huone sattui olemaan hotellin toisessa rakennuksessa.



Meidän huone on paljon isompi kuin olin ajatellut. :o Ei tänne nyt (tietenkään) matkalaukut mahdu kaikki auki yhtä aikaa - oikeastaan mun taitaa olla kokonsa takia ainut joka edes mahtuu kunnolla auki lattialla - mutta tää on silti yllättävän tilava. Ekstrasänkykin on ihmeellisen leveä ja kaikkea.

Perushotellivessa.


Näkymä ikkunasta: saman hotellin toinen rakennus. :D




...ja ihan vaan korostaeksani tätä meidän päivän/lentoyövuorokauden terveellisyyttä, tässä näette mun iltaruokia. Ei näin nuutuneena jaksa lähteä minnekään syömään, mutta onneksi alle 100 metrin päässä on kaksi FamilyMartia. :D

No comments: