Saturday, July 19, 2014

Japan day 1: saapuminen (ja eipä juuri muuta)

Ihan näin ilmoitusasiana tähän alkuun, että meidän lentokone ei tälläkään kertaa pudonnut, ja päästiin jälleen Japaniin asti. \o/


Lähtöportti. ♥ Ekassa tax free -kaupassa joku random pukuheppu tuli esittämään meille jotain kolikko- & kynätaikatemppuja, ja mun aivot oli ilmeisesti pudonnut jo turvatarkastuksessa jonnekin kun en osannut muuta kun hihitellä siinä kun mikäkin idiootti. :___D


Istuttiin taas vaihteeksi siiven kohdalla eli maisemat oli hieman vajavaiset. Toisaalta ikkunaluukutkin oli kiinni melkein koko matkan, joten samapa se.
 

Lentokoneherkkuja. Toi vasemman alakulman kuiva molluska jäi syömättä, mutta muuten--- nojaa, eipä noista mikään oikein herkkua kyllä ollut. Peruslentokoneruokaa. Mutta häägen dazs oli yhtä hyvää kuin aina. ♥


Ja kymmenen tunnin tuskaisen istumisen jälkeen saavuttiin vihdoinkin perille. Tällä kertaa passintarkastuskin meni tosi nopeesti verrattuna siihen miten pitkään jonotettiin Sarin & Sinin kanssa keväällä. Ja yays, sain sen sormijutun tehtyä ekalla yrityksellä. \o/ Menin tosin ihan lukkoon kun se tullilappujen tarkastaja alkoi kyselemään mitä ollaan tekemässä Japanissa ja ollaanko menossa tyyliin Shibuyaan tai Harajukuun... Se kyseli silleen ystävällisesti hymyillen, mutta yh, ei multa oo ikinä ennen kyselty mitään tollasia tossa kohtaa niin en osannu vastata muuta kun jotain "joo". Ja hymyilin varmaan kuin mikäkin mielipuoli, kuten aina valvomisen jälkeen kun en muuta osaa. :D
 

Lennosta selviämisen jälkeen istuttiin junassa vielä reilu tunti lisää (koska halvimmalla junalla pitää mennä vaikka se oliskin joka asemalla pysähtyvä) + pelleiltiin matkalaukkujemme kanssa ruuhkaisessa Yamanotessa, jonka jälkeen saavuttiin Shin-Okuboon eli Japanin Korea towniin.



Yövytään tällä kertaa Shin-Okubo Sekiteissä. Päädyttiin tänne ihan yksinkertaisesti siksi, että siinä vaiheessa kun tehtiin hotellivarauksia, ei oikeastaan missään muualla ollut vapaana kohtuuhintaisia kahden hengen huoneita w/ kylppäri. En ole erityisen kiinnostunut Koreasta - ei sillä että olisi erityisemmin mitään Koreaa vastaankaan, oon vaan siitä aikalailla yhtä kiinnostunut kuin Ruotsista jos ruokaa ei lasketa - joten Shin-Okubo ei sinänsä ole mikään ihanteellinen paikka. Täällä ei ole ihan lähellä Starbucksiakaan, nyyhkis (kävelymatkan päästä lötyy kyllä XD). Muutenkin vähän häiritsee kun täällä kuulee koreaa melkein enemmän kun japania... Vähän sellanen "noustiinhan me nyt ihan varmasti tokion koneeseen?"-fiilis. XD

Anyways, hotellina/minälie tää vaikuttaa kyllä ihan kivalta. Päästiin tekemään check-in heti kun tultiin eli about 4 tuntia ennen varsinaista check-in-aikaa. Olin taas silleen että "vielä ei varmaan voi tehdä checkiniä?", ja valvotun yön jäljiltä ilmeisesti niin säälittävän näköisenä että päästiin heti huoneeseen. :') Yksi staffilaismies tuli ihan huoneeseen asti esittelemään kaikki futonien asettelut ja kylpyvesijutut sun muut ja mm. varoitti meitä törmäilemästä kattoon. :___D Jostain syystä tällasten pienehköjen paikkojen työntekijät on usein tollasia ihanan hilpeitä ja ystävällisiä.

Niin ja kuten futoneista ynnä muusta voi päätellä, tää on tosiaan tällanen vähän perinteisempi paikka, tatamimattoja ja paperipaneeleja myöten. Ja kiviä. Täällä on sisällä kiviä. XD



Mjoo, noi kivet menee ehkä vähän yli, mutta onpahan tunnelmallista. :D Tän paikan käytävätkin on samaan tyyliin sisustettu, ei olla vielä ehditty ottaa kuvia, mutta googlettamalla löytyy jos kiinnostaa. Ja pakko sanoa että kylppärin japanilaisuus menee mun kohdalla yli, koska se on niiiin epäkäytännöllinen tällaselle hyvään ja toimivaan suihkuun tottuneelle... Mutta ei siitä nyt sen enempää. :D

Väsymyksen takia ei jaksettu tänään tehdä hirveästi mitään. Lähdettiin kunnianhimoisesti Yamanotella jonnekin, ja päädyttiin Harajukuun.



Ja mitäs me tuolla loppujen lopuksi tehtiinkään? Vastaus: käveltiin Takeshita Dooria, käväistiin minuutin visiitillä Forever 21:ssa (totesin etten kykene vaateshoppailuun näin kuolleen näköisenä) ja tultiin Omotesandoa pitkin takaisin asemalle. Ja palattiin samantien Shin-Okuboon. XD Käytiin sitten vaan drugstoressa ostamassa vajaalla kymppitonnilla kaikki tarpeellisimmat jutut ja konbinissa hakemassa ruokaa ja palattiin hotellille. Puolikuolleena ei oikeasti jaksa raahautua edes famiresuihin tai kahviloihin syömään. u__u Mun osalta tuli muuten syötyä ihan mielettömän ravitsevasti tänään: vanukasta, vitamiinijellyä, kermavanukaskääretorttua, macchalattea, vitamiinijuomaa... Aa niin ja ostin myös vähän jotain valmiiksi pilkottuja melonipaloja, että ehkä niissä oli jotain järkeä kumminkin? Ja onhan noi vitamiinijututkin aika loistavia. :DD

Täällä on vielä sadekausi menossa, mutta pitäisi vissiin loppua pikapuoliin (ensi viikolla näillä näkymin). Tän päivän sääkin oli ennustusten vastaisesti yllättävän siedettävä, sellanen kuuma ja kostea + välillä vähän sateli, mutta silti jotenkin... Ei niin kauhea kun odotin? Sää tosin kuumenee vielä lisääkin, että katsoo nyt mitä sanon ens viikolla. :D

No comments: