Thursday, March 12, 2015

3.3. ruokaa & shoppailua

Palasin eilen kotiin, joten Japani-merkinnät jatkukoon! Tämän merkinnän kirjoitin aikalailla valmiiksi jo varmaan viikko sitten Japanissa.

Tänä päivänä oltiin aamulla jotenkin järkyttävän laiskoja ja jaksettiin raahautua aamupalallekin vasta puoliltapäivin. Normaalisti en saa edes unta enää kello 8-9 jälkeen mutta Japanissa tuli nukuttua aamuisinkin ihan iloisesti mihin sattuu aikoihin, eli ilmeisesti aikaero vaikutti kumminkin, vaikkei nukahtamisessa missään vaiheessa ongelmia ollutkaan. Kotona en muuten ikinä tunne kunnolla heränneeni ennen kuin vaihdan vaatteet, mutta täällä kaikki syö aina lähes poikkeuksetta aamupalan oloasussa/pyjamassa & joskus viettää siinä koko päivän. :D


Aamupalan jälkeen onnistuttiin hitaasti, mutta varmasti raahautumaan ulos, ja lähdettiin käymään Oomorin Seiyussa, jossa oltiin aikaisemmin käväisty etsimässä mulle oloasua. Kengo palautti yhdet housut, jotka se viimeksi osti (tartutan siihen huonoja tapoja, se ei meinaan yleensä oikeestaan koskaan palauta vaatteita), ja samalla ostettiin mulle vähän vaatteita. Ja Seiyu on tosiaan supermarket, Oomorissa alakerta on täynnä ruokaa ja perussupermarket-juttuja, ja ylempää löytyy sitten mm. vaatteita, suhteellisen halpoja sellaisia. Ostin kaksi neuletta ja yhden neuletakin (joka on tyyliin villaa ja niin hyvälaatuinen että kengun äiti järkytty sen hinnasta), ja hintaa tuli yhteensä ~1800 jeniä. ...ja ihan näin by the way, tuolla on kyllä halpaa muutenkin (koska seiyu) mutta noi oli vielä lisäksi puoleen hintaan, ja joku taisi olla olla puoleen hintaan valmiiksi alennetusta hinnastakin.

Vaateshoppailun jälkeen käytiin Oomorin atre-kauppakeskuksen ruokaosastolla popsimassa ilmaisia maistiaisia ja lisäksi ostettiin mansikkadaifuku + dangoja.


Seuraavaksi lähdettiin Shinbashiin ja käytiin Burberrylla (ja tungettiin seiyun kassi kengon laukkuun ennen sitä koska hintaero :___D). Lähinnä pyörittiin Black Labelin miesten puolella, koska Kengo halusi käyttää alennuspisteensä ennen kuin Black Label lopettaa (= joskus kesällä/ennen kesää). Ei ollut tarkoitus, mutta taisin vähän yllyttää sitä tuhlaamaan... :D Mutta ei se lopulta ostanut kuin kaksi neuletta, joten en saanut suurempaa vahinkoa aikaiseksi. Burberryn hinnoilla tosin..... Juu ei mitään.



Käytiin myös Blue Labelin puolella, eli naisten osastolla, lähinnä siksi että Kengo oli luvannut yhdelle työntekijälle että tulee käyttämään mut siellä. :D Sovitin yhtä takkia (...en ostoaikeissa, hinta oli meinaan lähemmäs 70000 jeniä) ja lisäksi juteltiin sen työntekijän kanssa, en osaa sanoa kuinka kauan, mutta varmaan puolisen tuntia ainakin häirittiin sitä. Tai pidempään. Viihdyttiin muuten aika kauan Kengon vaatteita miettiessäkin, kun pähkäilyn lisäksi juteltiin sen vastuumyyjän kanssa.


Kierreltiin vielä jonkin aikaa jossain (en enää muista missä mutta shinbashi-yurakucho-akselilla kumminkin), ja sitten palattiin Kengolle. Jossa päivällisenä oli...


Temakisushia. ♥ Pääsin sitten vihdoinkin tuotakin kokeilemaan, jes. Pointtina on siis, että sellasen pieneen nori-merileväneliöön kääritään itse riisiä + mitä ikinä haluaakaan ja syödään käsin. Vaikea toteuttaa Suomessa hyvälaatuisen kalan hintojen takia, mutta esimerkiksi salaatti+tonnikala+majoneesi -yhdistelmäkin oli ihan mielettömän hyvää (tonnikala ja majo ei näköjään nyt tässä kuvassa näy tosin), ja sitä pystyy ainakin tekemään hyvin Suomessakin - joskin sekin on tietenkin parhaimmillaan japanilaisella majoneesilla.



Niiiiin hyvää. *Q*


Jälkiruoaksi Kengon sisko oli käynyt hakemassa tällaisia ihania jellyjä. :') Tämän kaiken luksuksen syynä oli muuten hinamatsuri, jota vietetään joka vuosi 3.maaliskuuta. En tiedä kyseisestä päivästä paljoakaan, joten suosittelen tietämättömiä mutta kiinnostuneita googlettamaan.

No comments: