Anyways, siirtykäämme siis vajaa kuukausi ajassa taaksepäin erääseen tammikuiseen päivään Tokiossa.
Jostain syystä tällaisissa paikoissa (aukeat, supersiistit, puistomaiset pikkualueet toimistojen keskellä) on aina tosi tyhjää silloin kun kävelen niistä läpi, mistä lie sitten johtuukaan.
...mutta mikäs olisikaan parempi tapa hyödyntää ihmisten vähyyttä kuin ottamalla paljon kuvia. :')
En sentään ole yhtä korkea kuin tuo rakennus, vaikka Japanissa tunteekin olonsa aikamoisen kookkaaksi välillä... Suomessa olen jo oppinut tykkäämään siitä, että olen muita päätä pidempi, mutta Japanissa iskee silti välillä pienoinen pituuskompleksi, vaikka kuinka yritänkin olla välittämättä asiasta. On tosin sinänsä hyvä, etten ole koskaan oppinut arvioimaan ihmisten pituuksia saati vertaamaan itseäni muihin, koska huomaan aina olevani muita reippaasti pidempi vain valokuvia katsomalla. :___D
Mutta se jokavuotisesta pituusvalituksista! Palataan asiaan eli, öh, ruokaan. Suunnattiin erääseen kuuluisaan udon-ketjuravintolaan syömään. Tuo toinen meni sanomaan, että sieltä saa parasta udonia ikinä, joten pakkohan sinne oli päästä. :')
Syötiin molemmat sama annos, udonia mentaikolla ja kananmunalla (ravintolan nettisivuilla tän annoksen kohdalla muuten lukee, että se on suosittu varsinkin naispuolisten asiakkaiden keskuudessa :D). Udonin lisäksi tarjolla oli monenlaista tempuraa, itse söin jotain valkoista fisua (en oikeasti ikinä muista japanilaisia kalojen nimiä D:) ja chikuwaa + palan seuralaiseni kalmarista. Viimeksimainittu mieshenkilö muuten näkyy taustalla ylläolevassa kuvassa - ja ei, en tarkoita tuota lievästi linssiluteilevaa heppua, joka istuu seuraavassa pöydässä.
Ylläolevasta kuvasta kiinnostuneet Japaninmatkaajat voivat bongata ravintolan nimen (= Marugame seimen). Linkitän nykyään kaikenlaista ihan siksi, että jostain kummallisesta syystä harhoissani kuvittelen, että siitä voisi olla hyötyä jollekin blogini lukijalle.
Pinkit bussit on söpöjä. ♥
Lounastamisen jälkeen lähinnä käveltiin ja nostalgioitiin ympäri Shinagawaa. Kenties joku blogia pidempään seuranneista muistaakin, mutta tuolla me tosiaan tavattiin ensimmäistä kertaa ja tuo oli myös ensimmäinen kerta, kun itse koskaan kävin Shinagawassa (jos junavaihtoja ei lasketa, mutta en laske Japanissa käyneeni missään, missä en ole poistunut asemalta). :)
Tallusteluun ja ikkunashoppailuun - jota harrastettiin lähinnä supermarketeissa ja tavaratalojen alakerroissa (=ruokaasyötävääherkkujajee) - kyllästyttyämme päätettin lähteä Shibuyaan katsomaan kenkäkauppoja. ...ja ei, ei ollut ensimmäinen kerta kun mennään Shibuyaan tai Harajukuun vain kenkien takia. :___D Muualla kun ei "mukamas" myydä tarpeeksi Nikea sun muita - ja eipä niitä kieltämättä niin hirveästi näykään esimerkiksi Oomorissa.
Heti asemalta ulos päästyämme bongattiin mitäpä muutakaan kuin jouluvaloja. ♥
...seuralaiseni leikki kamerallani.
Ainainen pakollinen otos Shibuyan ah-niin-kuuluisasta ja mahtavasta risteyksestä. On se vähän hohtoaan jo menettänyt, kun niitä ihmisiä tuntuu riittävän muuallakin, mutta unelmoin vieläkin siitä, että joskus pääsisin hyvälle ikkunapaikalle tuonne Starbucksiin istumaan ja katselemaan sitä ihmisvirtaa.
(jos ollaan rehellisiä niin itse asiassa en ottanut tätä kuvaa tuon risteyksen takia, vaan kuvan keskivaiheilla näkyvän jokseenkin koomisen Yamapi-mainoksen vuoksi, mutta ei teidän kyllä sitä olisi tarvinut tietää...)
Löydettiin lisää jouluvaloja, jei.
...käveltiin jälleen kerran Harajukuun. Matkalla törmättiin johonkin harvinaisen epämääräiseen taitelijajengin näköiseen joukkioon, mutta ne oli onneksi ihan mukavaa sakkia - kehotti muun muassa englanniksi pitämään hauskaa ja toivoi että tykkään Japanista. :___D En tiedä muuten olenko ennen maininnut, mutta jostain kumman syystä seuralaisellenikin tullaan usein puhumaan englanniksi, kun ollaan kahdestaan jossain. Se näyttää kyllä ihan japanilaiselta mun mielestä, mutta no, ehkä se on sitten positiivista ettei ne päättele pelkän ulkonäön perusteella millä kielellä pitäisi mennä puhumaan? :D (veikkaisin tosin, että allekirjoittaneen ulkonäkö vaikuttaa aika reippaasti tähänkin, mutta no...)
Harajukussa kierreltyämme (= kahdessa kaupassa vilahtamisen jälkeen) palattiin Shibuyaan. Suunnilleen puolimatkassa seuralaiseni varasi meille illallispaikan, jonne saatiin loppujen lopuksi harppoa aika kiireellä, kun paikka olikin kauempana kuin oltiin ajateltu. Tai no, itse asiassa sinne olisi päässyt tosi helposti ja nopeasti tunnelia pitkin Shibuyan asemalta, mutta ei tiedetty asiasta ennen kuin paluumatkalla...
Syötiin lihaaaaaa. ♥ ...alta löytyi tosin kasviksiakin, kuten alla olevasta kuvasta näette.
Jos joku muuten pohtii, että uskaltaako tällaisiin paikkoihin mennä jos ei tiedä mitä pitää tehdä, kun ruoka kumminkin periaatteessa kypsennetään itse pöydässä, niin no worries: ainakin tuolla tarjoilija hoiti kaiken. Se kertoili meille kaikenlaista mielenkiintoista ja saatiin maistaa yhdet siipaleet tuota lihaa käytännössä raakana, kun se on kuulemma kaikista parasta niin (ja oli muuten tositosi hyvää ♥) - kuvassa (erittäin huonosti näkyvä) raitapaita tosin kieltäytyi, koska se pelkää nykyään neuroottisesti ruokamyrkytystä. :___D Ihan ymmärrettävää kyllä.
Japanissa ei muuten mun käsityksen mukaan saa nykyään enää tarjota raakaa lihaa juuri ollenkaan (poikkeuksena tosin esimerkiksi hevosenliha...?), ja siksi tällaisissa paikoissa sekä mm. yakinikupaikoissa painotetaan, että liha pitää kypsentää täysin ennen syömistä. Jotain ruokamyrkytysjuttuja tuossakin kiellossa taitaa olla taustalla, mutta jännä sinänsä kun ajattelee että Japanin ravintoloiden hygieniataso on kuitenkin aika huippuluokkaa... En nyt tiedä viitsinkö haukkua tuota hätävarjelun liioitteluksi, vaikka se ehkä jossain määrin sitä onkin.
...ja en ole oikeasti niin fanaattinen lihafani kuin miltä kuulostan. :___D Myönnetään tosin että kasvissyöjää musta ei kyllä saa millään ilveellä. (Ja että oon oikeasti lihafani mutta en vaan fanaattinen sellainen. Luulisin.)
Kasviksista puheen ollen, tuolla ravintolassa oli kaali-tabehoudai - eli kaalia sai mutustaa niin paljon kuin lystäsi ja vieläpä täysin ilmaiseksi (joskin ei tuonne tietenkään pelkkää tuota voi mennä syömään, jotain joutuu kumminkin tilaamaan). :D Tuo majoneesikastike oli niiin hyvää. *Q* Saatiin udeltua tarjoilijalta jotain tietoja siitä mitä se sisältää, muun muassa sen, että se tehdään paikan päällä ko. ravintolassa eikä hämäävästä maustaan huolimatta sisällä yhtään juustoa. Pakko joskus kokeilla saisinko tehtyä itse samankaltaista dippiä - tai sitten pitää vaan mennä tuonne ravintolaan uudestaan. :D Oli muuten tosi kiva ravintola, sellainen pieni ja "oshare" (en kuollaksenikaan keksi tälle mitään täsmälleen vastaavaa sanaa suomeksi, mutta ehkä "tyylikäs" osuu edes lähelle vaikkei nyt ihan täydellisesti kerro mitä haluaisin sanoa), vähän baarimainen oikein kiva ravintola. Valitettavasti en kuitenkaan muista paikan nimeä eikä googlauksesta ollut juuri apua. D:
Loppuun vielä kuva juomasta, jonka ansiosta selvisin hengissä Harajukusta Shibuyaan. Calpis-maitojogurttijuoma makuna persikka. ♥
...ja nyt häivyn nukkumaan, koska nukuin viime yönä ihan liian vähän ja huomenna pitäisi jaksaa istua bussissa pari tuntia nukahtamatta, joten hejdå. o/
No comments:
Post a Comment